no niin. nyt ollaan menty jo muutama viikko raskaana. Nainen valittaa pahoinvoinnista. Ei ole oksu tullut vielä, mutta huonoa oloa hän valittelee. Aluksi luulin että se on pientä wannabee pahoinvointia, koska se alkasi välittömästi sen jälkeen kun testi näytti plussaa. Mutta nyt uskon siihen koska hän on hieman poissa oleva välillä. Ehkä se oikeasti on sitten lyönyt päälle...

Törmäsin lapsuuden kaveriin kaupassa tuossa yksi päivä ja vaihdeltiin kuulumisia. Olivat kuulema ensin lykänneet monta vuotta lapsen tekoa ja sitten kun halusivat sen niin heillä oli kestänyt neljä vuotta ennen kuin onnistui. Aika pitkä aika, eikä tämä ole ainut vastaavanlainen tapaus josta olen kuullut. Lasken meidät onnekkaiksi, koska meitä lykästi jo kolmannella yrityksellä.

Ollaan ajateltu ultraan asti, kunnes kerrotaan tuttaville raskaudesta.

Jepulis. Uusi testi tehtiin seuraavana päivänä ja selkeä plussa :)

Tulossa on sitten seuraavaksi neuvolassa käyntiä. Ei kuulema tartte tulle ensimmäiseen käyntiin mukaan. Ok, vaikka innolla olisin kuulemassa mitä tästä seuraavaksi pitää tehdä.

Ostin uuden auton tuossa viikko sitten ja talokin pitäisi ostaa tässä samassa rytäkässä. Pikkasen muutoksia näin vuoden alkuun...

kävin sitten hakemassa kihlattuni pyynnöstä toisen testin, kun ei itse ehtinyt käydä töiden jälkeen apteekissa. Huomenna siis uusi testaus heti aamusta...

Nyt se tais sitten tapahtua. Nainen on raskaana.

Tänä aamuna heräsin, kun hän juoksi vessasta kovan huudon kanssa makkariin että "kato, siinä näkyy heikko viiva!"

Olin kyllä aiemmin kuullut mitä tarkoittaa kun on kaksi viivaa, mutta siinä tokkurassa sitten hieman ihmettelin että mitäs tämä nyt sitten tarkoittaa...

Olo? No hieman ihmeellinen. Haluan lapsen, mutta silti jännittää. Tämä olisi minulle se esikoinen. Vaikkakin kihlatullani on oma lapsi edellisestä suhteesta ja hänen elämässään olen jo isän roolia päässyt harjoittamaan muutaman vuoden ei se oman lapsen tekeminen ole kuitenkaan ajatuksen tasolla muuttunut. Tarkoitan siis sitä ettei oman lapsen tekemiseen ole vaikuttanut se että olen isäpuolena jo ollut. En ainakaan tietoisesti tätä osaa myöntää.

Ajattelin koittaa kirjoittaa pientä blogia kuinka tämä meidän raskaus menee ja miten minä osaan tukea ja olla läsnä tämän 9 kuukauden ajan sekä tärkeimpänä se että miten tämä vaikuttaa minuun. Minulla on ollut aina sellainen hassu ajatus ettei mikään oikein vaikuta mikään tai että elämässä tapahtuvat asiat ei kauheasti minua muuta. Vasta kuin tämä kulunut viimeinen vuosi, joka on ollut elämäni tähän saakka raskain. Tästä johtuen olen tässä puolen vuoden aikana pistänyt elämääni oikein urakalla uuteen uskoon. Niistä ehkä enemmän myöhemmin, mutta blogin tarkoitus on siis keskittyä tähän raskauteen ja sen mukana tuomista asioista/tunteista/muutoksista. Suurella innolla odottelen tulevaa...